Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Peltileipä ja rahkajuusto

Kuva
Kylläpä nyt osui kokeilu kohdalleen! Aivan älyttömän hyvää ja helppoa. Taikinaa ei tarvitse vaivata, sekoittaa vaan. Leipomiseen käytin kreikkalaista jugurttia ja juustoon lisäsin ruohosipulisilppua. Ohjeet ovat Soppaa 365 blogista.

Pehmeä peltileipä

 3 dl vettä
 2 dl maustamatonta jogurttia
 3 dl kaurahiutaleita
 1 ps kuivahiivaa (11 g)
 ½ dl hunajaa
 1 tl suolaa
 ½ dl rypsiöljyä
 6 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi ja jogurtti ja lämmitä reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon kuivahiiva ja lisää seos nesteeseen. Lisää myös hunaja, suola ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen puulastalla sekoittamalla. Jatka puulastalla sekoittamista hetki jauhojen lisäämisen jälkeen.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Taputtele jauhotetuin käsin koko pellin kokoiseksi levyksi.
Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä noin tunnin ajan.
Paista leipä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Jäähdytä hieman leivinliinalla peitettynä ja t…

Sydänten surujen kakku

Kuva
Tämä kakku on pitkään ollut to-do-listallani. Vihdoinkin sain kokeiltua ja hyvää se olikin. Ehdottomasti teen toistekin. Tein siihen myös suklaakuorrutuksen, joka oli aika tuhti. Kokeilen ensi kerralla ehkä muunlaista... Sydänten surujen kakku 5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
250 g maitorahkaa
1/2 dl maitoa
150 g rasvaa
2 munaa 1. Laita uuni päälle 200 astetta
2. Sekoita vehnäjauhot, kaakao, sooda, suola ja vaniljasokeri keskenään.
3. Vatkaa huoneen lämpöinen rasva ja sokeri hyvin vaahdoksi.
4. Lisää munat yksitellen ja vatkaa huolella.
5. Sekoita maito  rahkan sekaan.
6. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja maitorahkaa sekoittaen kunnolla.
7. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 50 min- 1 tunti. Kuorrutteen tein niin, että sulatin vesihauteessa 200 g maitosuklaata (voi olla myös tummaa) ja 100 g voita ja valutin kakun päälle. Kuvassa kuorrutetta ei vielä ole. 

Lanttulaatikko soseesta

Kuva
Onpa jäänyt Joulusta asti blogi päivittämättä... Viime Jouluna tein elämäni ensimmäisen lanttulaatikon. Ja heti löytyi hyvä ohje! Taitaa jäädä jokavuotiseen käyttöön. Tästä annoksesta tuli yksi pieni ja yksi keskikokoinen foliovuoka.

Lanttulaatikko
(6-8 annosta)

1 kg lanttusosetta
suolaa
50 g sulatettua voita
3 rkl siirappia
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää

Sekoita soseeseen voi, siirappi ja mausteet. Voitele vuoka/vuoat ja kaada seos siihen. Kuvioi pinta lusikalla. Kypsennä laatikkoa 170-asteisessa uunissa noin 2 tuntia.